FinlandiaTV

FinlandiaTV


 

Vaikka aina emme näy, olemme silti olemassa

04 loka 2019
Vaikka aina emme näy, olemme silti olemassa Kuva: Sonja ja Karoliina / Valtakunnallinen työpajayhdistys

Sonja ja Karoliina haluavat antaa kasvot nuorten mielenterveysongelmille

”Ensimmäisestä hoitokontaktistani on tänä syksynä seitsemän vuotta. Seitsemän, ja ei ainoatakaan terapiakäyntiä. On ollut lukuisia syitä liian hyvästä ja huonosta voinnista lähtien, miksi en ole saanut lausuntoa Kelaan terapiaa varten. Koen jossain menneen pieleen.” 

”Musta tuntuu, että silloin, kun itsellä oli paha olla, olin yksin. En tiennyt ketään, joka tuntisi samoin kuin minä. En osannut läheisillekään puhua, koska en tiennyt, ymmärtäisikö hekään, mikä mulla on. Hyvä, että itsekään tiesin.”

Nämä ovat otteita 26-vuotiaan kuopiolaisen Sonjan ja 24-vuotiaan kotkalaisen Karoliinan matkasta, jota on sävyttänyt haasteet oman mielenterveyden kanssa. Suomalaisista nuorista joka viidennellä on jokin mielenterveyden häiriö, joka tarvitsisi hoitoa. Alan ammattilaisten mukaan nuorten mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut räjähdysmäisesti. (YLE 26.9.)

Etsivät nuorisotyöntekijät ja työpajavalmentajat kokevat, ettei nuoria voida tukea riittävän hyvin, koska mielenterveyspalveluissa on niin suuria puutteita. Myös nuorten kokemuksissa tämä näkyy selvästi. - Hoitoon pääseminen on tehty liian vaikeaksi ja prosessi on liian pitkä. Hoidossa asiakasta ei välttämättä kuunnella tai auteta parhaalla mahdollisella tavalla, toteaa Sonja.

”Tahdon muutosta. Se ei riitä, että puhumme. Meitä on myös kuultava. Me olemme ne, joilla on mielenterveysongelmia- ja haasteita.”

Olemme keränneet etsivän nuorisotyön ja työpajojen kanssa nuorten omia tarinoita mielenterveydestä. Osana 7. ̶ 13.10 vietettävää Nuorisotyön viikkoa voit seurata Sonjan ja Karoliinan kokemuksia Valtakunnallisen työpajayhdistyksen ja Etsivän nuorisotyön osaamiskeskuksen kanavissa. Nuorisotyön viikon teemana on tänä vuonna nuorten mielenterveys.

Lue lisää: www.tpy.fi/nuoretjamielenterveys/

Tulevat tapahtumat

Uutisia Suomesta ja maailmalta

  -------  Kaupallinen yhteistyö  -------  

Heikin grilli Lappajärvi

Heikin grilli Lappajärvi

Heikin Grilli, TERVETULOA! Maneesintie 1, Lappajärvi Perustettu 1988 ja loppua ei näy.... Kann...
Fuengirola - Chic Hair and beauty Salon

Fuengirola - Chic Hair and beauty Salon

Diamond Microdermabrasion vaikuttaa mm. -ihon uudistuminen ja ryppyjen vähentyminen -epät...

FinlandiaTV

TOIMITUS

+358 45 7875 2955 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tietosuojakuvaus