FinlandiaTV

FinlandiaTV


 

Koko EU:n kattavat drone-asetukset on julkistettu

Koko Euroopan unionin kattavat drone-asetukset on julkistettu 11.6.2019 ja niitä ryhdytään pääsääntöisesti soveltamaan 1.7.2020 alkaen. Uudet säädökset helpottavat suomalaisten drone-toimijoiden operointia EU-alueella.

Jako miehittämättömien ilma-alusten ja lennokkien välillä poistuu uusien asetusten myötä ja kaikille sovelletaan jatkossa samaa sääntelyä. Samalla poistuu pitkään jatkunut sääntelyn epävarmuus, joka on saattanut hidastaa alan investointeja.

Suomi on ollut edelläkävijä riskiperusteisessa sääntelyssä ja uudet asetukset tuovat muutoksia toimintaan. - Muutoksina muun muassa jako kaupallisen ja harrastetoiminnan väliltä poistuu, lentokorkeus tippuu 150 metristä 120 metriin ja kaikkien toimijoiden on rekisteröidyttävä, taustoittaa johtava asiantuntija Jukka Hannola, joka valittiin JARUSin, kansainvälisen drone-järjestön, puheenjohtajaksi keväällä. Kaikkia toimijoita koskeva tuleva rekisteriröintivaatimus helpottaa turvallisuusviestintää drone-lennättäjille.

Uutta on myös toiminnan kategorisointi sen mukaan, kuinka vaativasta operoinnista on kyse. Kategoria määrittää sovellettavat toimenpiteet, joilla riskejä vähennetään hyväksyttävälle tasolle.

Uusia säännöksiä sovelletaan pääsääntöisesti 1.7.2020 alkaen. Kansalliset täydentävät määrittelyt ovat valmisteilla, ja ne laaditaan toimijoita kuullen.

Lisätietoja

Drone-infoon (https://www.droneinfo.fi/) on koottu tietoja ja opastusta drone-lennättämisestä.

Asetus miehittämättömistä ilma-alusjärjestelmistä ja kolmansien maiden miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien käyttäjistä

Täytäntöönpanoasetus säännöistä ja menetelmistä miehittämättömien ilma-alusten käytössä

EASAn (European Union Aviation Safety Agency) tiedote (englanniksi)

Tulevat tapahtumat

Uutisia Suomesta ja maailmalta

  -------  Kaupallinen yhteistyö  -------  

El Lobo Negro ravintola avasi ovensa  Fuengirolassa

El Lobo Negro ravintola avasi ovensa Fuengirolassa

El Lobo Negroa pitää pariskunta rautaisella kokemuksella. Ari Reponen on ollut alalla 35v ja Anne J...
Suomeksi Fuengirolasta luotettavaa Autonvuokrausta, Tavarankuljetusta ja Varastointipalvelua

Suomeksi Fuengirolasta luotettavaa Autonvuokrausta, Tavarankuljetusta ja Varastointipalvelua

Jaris Rentalin omistaja Paco on asunut Espanjassa yli 30 vuotta ja samalla alalla hän on toiminut 2...

FinlandiaTV

TOIMITUS

+358 45 7875 2955 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tietosuojakuvaus