Paprikat vuoden 2020 vihanneksia

15 elo 2019
Paprikat vuoden 2020 vihanneksia Kuva: Timo Taulavuori

Värikkäät paprikat ovat vuoden 2020 vihanneksia

Suomalaiset rakastavat paprikoiden raikasta makua ja rapsakkaa suutuntumaa. Monikäyttöiset paprikat kotiutuivat suomalaiseen ruokavalioon 1970-luvulla. Nykyisin tuoreita paprikoita popsitaan reilut kolme kiloa henkeä kohden vuodessa, missä on edelleen reilusti kasvunvaraa. Eniten käytämme mietoja ja makeita paprikoita salaateissa, mutta muutkin paprikatyypit tuovat värejä ja lisämakua ruoanlaittoon keitoista patoihin ja erilaisiin paistoksiin. Erityisesti erilaiset yrtit ja juustot houkuttelevat paprikan parhaat puolet esille.

Paprikat kuuluvat perunan ja tomaatin tapaan maukkaisiin koisokasveihin.  Paprikat ovat kasvitieteellisesti marjoja, mutta arkikielessä ne luokitellaan vihanneshedelmiksi. Väri- ja makuvalikoimasta löytyy suosikkeja eri tilanteisiin, sillä lempeän makeat paprikat raikastavat salaatteja, mutta tulisilla chileillä kokki loihtii ikimuistoisia ruokaelämyksiä.

Liikennevaloja ruokapöytään

Paprikat (Capsicum annuum) ovat kotoisin Väli-Amerikasta, missä niitä kasvaa edelleen villeinä. Meillä tutuin on jalostettu makea ja mieto vihannespaprika, jonka perusväreinä ovat tutut liikennevalojen värit: punainen, keltainen ja vihreä.  Myös lempeän aromikas oranssi on suosittu.

Vielä kypsyvää vihreää paprikaa käytetään pääasiassa kypsennettynä erilaisia ruoissa, koska sen maku ja rakenne sopivat parhaiten ruoanlaittoon.  Mehukkaat suippopaprikat ovat uudempia tulokkaita kotimaassa viljeltyinä, ja ne sopivat hyvin erilaisiin uuniruokiin ja salaatteihin. Parhaimmillaan ne maistuvat vihanneksilla ja tuorejuustolla täytettyinä paprikaveneinä.  Maistelemalla erottaa usein kotimaisen paprikan, sillä sen maku on raikas ja tuore.

Terveyttä ja tulisuutta

Chilit kuuluvat myös paprikoihin ja niitä kasvatetaan tuhansia eri lajeja miedoista makeista polttavan tulisiin. Näiden paprikoiden muodot vaihtelevat pikkuruisista nupeista isoihin kellomaisiin tai suippoihin muotoihin. Paprikat sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja muita terveyden kannalta hyödyllisiä ravinteita.  Tulista makua paprikoihin tuo kapsaisiini-yhdiste, jonka tiedetään myös toimivan aineenvaihduntaa vilkastavana ja samalla laihduttava ruoka-aineena. Sietokyky polttaviin paprikoihin kehittyy ajan myötä, ja tulisimpia makuja voi loiventaa yhdistämällä chilejä maito- ja viljatuotteiden kanssa.

Viljely lisääntyy Suomessa

Suomessa paprikoita viljellään reilussa 70 yrityksessä noin miljoona kiloa. Eniten paprikoita viljellään Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, missä viljelymäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Kotimaan tuotanto on toistaiseksi vähäistä verrattuna tuontiin, joka on noin 16 miljoonaa kiloa. Suomalaista paprikaa on saatavilla varmimmin touko-lokakuussa. Muulloin olemme tuonnin varassa. Eniten paprikaa tuodaan Hollannista ja Espanjasta.

Harrastajat suosivat viljelyssä erityisesti chili-paprikoita, joiden kasvattaminen on viime vuosina innostanut erityisesti nuoria miehiä. Paprikoiden viljelyaika siemenestä satoon kestää vähintään neljä kuukautta. Tämän vuoksi sekä harrastajien että ammattilaisten kylvöt aloitetaan usein jo tammikuussa. Paprikat kasvavat lämpimässä ja menestyvät Suomessa ulkona vain lämpimien kesäkuukausien aikana. Aikaisemmin kotimaisten chilit olivat harvinaisuuksia kaupoissa, mutta nyt tarjonta on parantunut. Chililajitelmia on saatavilla lähes aina vähittäismyymälöistä.

Vuoden vihanneksen julkistavat Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Tämä perinne on jatkunut jo vuosikymmeniä. Tavoitteena on lisätä teemavihanneksen viljelyä ja kulutusta sekä tutustuttaa suomalaisia uusiin kasviksiin ja makuihin.

Tulevien vuosien vihannekset ovat vuonna 2021 kurpitsat ja vuonna 2022 tomaatit.

www.kasvikset.fi

Ruoka ja juoma

Lihassa on lähes kaikki ravintoaineet, joita ihminen tarvitsee

Hyvä ja monipuolinen ruoka syntyy tuoreista raaka-aineista, maistuu herkulliselta ja houkuttelee ...

Ruokailu on tärkeä osa varhaiskasvatusta

Ruokahetket ovat tärkeä ja odotettu osa varhaiskasvatusta ja päiväkotiarkea. Syksyn ja uuden toim...

Kantarelli valittiin Marttojen äänestyksessä Suomen kansallissieneksi

Marttojen perinteisen sienipäivän ja -viikon kunniaksi Martat käynnistävät elokuussa äänestyksen,...

Paprikat vuoden 2020 vihanneksia

Värikkäät paprikat ovat vuoden 2020 vihanneksia Suomalaiset rakastavat paprikoiden raikasta m...

Kiuasmakkaraa suomalaisen saunan päivän kunniaksi lauantaina 8.6.2019

Tulevana lauantaina 8.6. vietetään suomalaisen saunan päivää. Päivää kannattaa juhlistaa liputuks...

Kotitekoinen gluteeniton Kauramaito

Terveellinen ja herkullinen sekä edullinen juoma, joka sopii myös monien leivonnaisten sekä smoot...

Lämpöiset leivät kuorrutettuna (kuohkealla) juustolla

Kuohkea juusto onkin juustoraasteen ja kanamunan sekoitus joka toimii erinomaisesti ja maistuu pe...

HerkkuKokin Hampurilainen

Tässä se on. Liian hyvä hampurilainen kotona valmistettuna. Tämä resepti vie kielen mennessään ja...

Herkkupannari

Herkullinen pannukakku, joka vie kielen mennessään ja on helppo valmistaa vaikka perheen pienimpi...

Valkosipuli chili kookoskana

Tulinen ja reilusti valkosipulinen kookoskana kastike. Sopii hyvin riisin , ranskalaisten tai vai...

Siskonmakkara-bataattikeitto

Todella maukas siskonmakkarakeitto jossa perunoiden tilalla bataattia. Ne joille peruna ei sovi t...

Valkosipuli tomaatti salaatti

Valkosipuli tomaatti oliiviöljy yhdistelmä on mahtava ja terveellinen lisuke, alkupala ja käy saa...

Rapeapohjainen herkku kotipitza resepti

ainekset TAIKINA 4,5 dl vehnäjauhoja 3 dl vettä (noin) 1 tl suolaa 0,5tl sokeria ...

Suomalainen ravintola Fat Lizard palkintopallille pizzaleipureiden MM-kilpailussa

L’Italia in Una Pizza -kilpailun palkintosija Suomelle kautta aikojen ensimmäinen Ravintola F...

MAAILMAN PARASTA SUOLAA 424 METRIÄ MERENPINNAN ALAPUOLELTA

Rikkain mineraali maailman alhaisimmasta pisteestä.Kuollutmeri sijaitsee 424 metriä alempana kuin...

Suomi kunniamaana Pariisissa järjestettävävissä Le Village International de la Gastronomie festivaaleilla

Suomi on valittu kunniamaaksi syyskuun 21.-23. päivä Pariisissa järjestettävään Le Village Intern...

  -------  Kaupallinen yhteistyö  -------  

Niña's Catering, Fuengirola, suomalaista kotiruokaa ja makuja maailmalta. Tilaa ja nouda lounaat.

Niña's Catering, Fuengirola, suomalaista kotiruokaa ja makuja maailmalta. Tilaa ja nouda lounaat.

Pyöritän Aurinkorannikolla Fuengirolassa yritystä nimeltään Niña's Catering, Los Pacosissa. Teen ru...
Jaanan Kohdepalvelut -Mukana Elämäsi Matkalla - Fuengirola

Jaanan Kohdepalvelut -Mukana Elämäsi Matkalla - Fuengirola

Matkaopaspalvelut nyt omatoimimatkaajille Fuengirolassa - Palveluita yksilölliset toiveet ja tarpee...

FinlandiaTV

TOIMITUS

+358 45 7875 2955 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tietosuojakuvaus