Pakastekinkkua ei tarvitse sulattaa – laita jäisenä uuniin ja kuorruta liekittämällä!

Tänä jouluna kinkku kuorrutetaan liekittämällä. Kinkku on edelleen yleisin ja suosituin joulupöydän ruokalaji. Sitä on tarjolla yli 90 % talouksista….

Söpöysvaroitus! Tältä näyttää Tasmanian tuholainen

Tasmanian tuholainen on tullut tutuksi sarjakuvissa, muunmuassa Nakke Nakuttajassa ja Maantiekiitäjissä esiintyyvänä loputtoman ruokahalun omaavana hahmona. Taziksikin kutsutun elukan meininki….

Ennätysmäärä elinsiirtoja – elinluovutuskortti silti tarpeen

Viime vuonna Suomessa tehtiin ennätyksellisen paljon elinsiirtoja. Siirrettävistä elimistä on silti jatkuva pula. Nyt on hyvä aika alkaa toteuttaa uudenvuoden….

Bilbaolainen jättimäinen lautta rantautui Aurinkorannikon nakurannalle 2017

Costa del Sol muuttui 2017 jälleen Costa del Aguaksi, kun 3 päivää satoi kaatamalla vettä. Myrskytuulet toivat mereltä paljon erilaista….

Kansallispuku piknik 2017 Vaasassa kokosi mukavasti väkeä sateisesta säästä huolimatta

Kansallispuvun ”syntymäpäivänä” vietetään elokuun viidentenä. Vuonna 1885 keisariparin vieraillessa Suomessa keisarinna Maria Feodorovnalle lahjoitettiin Suomen naisten lahjana soutuvene. Veneen souti….

Kuinka pääset Malagan lentokentältä paikallisjunalla Fuengirolaan tai väliasemille

Kuinka onnistuu lipun ostaminen automaatista ja mistä löydät Renfe Aeropuerto juna-aseman?Haluatko tietää kuinka pääset Malagan lentokentältä Renfellä eli paikallisjunalla Fuengirolaan….

Suomalaista rakennustyötä parhaimmillaan – yli 370 vuotta vanha hirsitalo Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain vanhimpana pidetty hirsitalo Nothnagle Cabin on pantu myyntiin New Jerseyn Gibbstownissa, kertoo muun muassa matkailuun ja historiaan keskittyvä Atlas….

Enemmän kuin “pelkkää” ruoka-avustusta!

Suomea on puhuttanut ja koskettanut jo pitkään hektinen taloustilanne, joka on ajanut ihmisiä entisestään taloudelliseen ahdinkoon.Muunmuassa nälkäjonoista on uutisoitu paljon,….